Perinteisesti sokeat käsityöläiset ovat olleet aina yksityisyrittäjiä Suomessa. Se johtunee siitä, että valitettavasti käsityöalalla ei juurikaan löydy työnantajia näkövammaisille. Itselle yrittäjyys on kuitenkin ollut uravalintana tavallaan a no-brainer; olen ollut yrittäjä pienestä pitäen ja aina rakentanut uusia asioita käsilläni.
Olen toiminut käsityöyrittäjänä nyt noin 30 vuotta. Opiskelin neljä vuotta 80 -luvulla Arla -instituutissa ja vuodesta 1988 lähtien olen työskennellyt oman nimeni alla, tuottanut, suunnitellut ja myynyt käsitöitä. Tällä hetkellä työni löytyvät Annansilmät -logon alta. Käsintehtyihin töihini kuuluvat punotut rottinkityöt, mehiläisvahakynttilät ja käsin sidotut harjat.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin keskittynyt lähes yksinomaan uuteen tuotteeseeni, hapanjuurileivän kohotuskoreihin. Juurileivän leivonta vaatii oikeanlaisen korin, jotta taikina kohoaa tarkoitetulla tavalla. Kun leivänvalmistuksesta tuli jonkinlainen trendi pandemian aikana, kohotuskoreille kasvoi valtava kysyntä.
Yrittäjänä on joskus vaikeaa kerätä itseluottamusta omaan tekemiseen. Tärkeintä mitä olen yrittäjyydestä oppinut on kuitenkin se, ettei ole vain yhtä tapaa tehdä asioita. Toki teen asioita hyvin eri tavalla kuin jossain isommassa yrityksessä vaikkapa tuotemarkkinoinnin suhteen.
Tärkeintä mitä olen yrittäjyydestä oppinut on se, ettei ole vain yhtä tapaa tehdä asioita.
Mainonta ja markkinointi ovat kynnyskysymyksiä jokaiselle yrittäjälle. Voin tehdä maailman parhaat hapanjuurileivän kohotuskorit, mutta jos en osaa markkinoida niitä, en myöskään saa niitä myytyä.
Pandemia on haastanut minut aivan uudella tavalla urallani. Ennen pandemiaa tapasin asiakkaitani erilaisissa tapahtumissa kasvokkain. Pandemian alkaessa siitä tuli tietysti mahdotonta rajotteiden takia. Rajoitusten jatkuessa ostin ensimmäisen tietokoneeni koskaan ja liityin Facebookiin, jotta voisin markkinoida kohotuskorejani siellä.
Nykyään markkinoin tuotteitani pääosin verkossa, kuten Facebookissa, ja lähetän asiakkailleni tuotteita postitse. Tavoitan tätä kautta paljon enemmän ihmisiä yhdellä kerralla ja voin esitellä käsityöni usemmalle ihmisille kuin koskaan ennen kasvokkain tapahtumissa. Aion jatkaa verkossa mainostamista myös jatkossa, pandemian jälkeenkin.
Pandemian aikana minulla on ollut aikaa myös tuotesuunnitteluun ja sen pohtimiseen, mitä haluan seuraavaksi elämässäni ja urallani tehdä.
Pandemia on haastanut minut aivan uudella tavalla urallani.
Yrittäjyydessä on palkitsevinta se, että voit vapaasti päättää milloin ja miten teet työsi. Minulla on vapaus suunnitella omat tuotteeni ja bisnekseni. Näillä aineksilla aloitin esimerkiksi juuri leivän kohotuskorien tekemisen.
Myytti siitä, että kaikki yrittäjät ovat varakkaiden suuryritysten omistajia ja kiertävät veroja tai muita maksuja, on täysin väärä. Useimmat yrittäjät, kuten minä, ovat omavaraisia ja itsenäisiä ammatinharjoittajia, pienyrittäjiä. Pienyrittäjät työskentelevät yleensä hyvin pitkiä päiviä saadakseen minimaalisen palkan tililleen.
Suomessa meidän pitäisi ymmärtää pienyrittäjyyttä yhä laajemmin ja suhtautua yrittäjyyteen entistä positiivisemmin. Se on hieno asia ja pieniä yhden hengen yrityksiä tarvitaan Suomessa edelleen. Yksityisyrittäjänä on isompaa yritystä helpompi vastata joustavasti asiakkaiden tarpeisiin, olenhan yhteyksissä itse henkilökohtaisesti asiakkaisiini päivittäin.
Suomessa meidän pitäisi ymmärtää pienyrittäjyyttä yhä laajemmin ja suhtautua yrittäjyyteen entistä positiivisemmin.
Jos voin toivoa sinulta – lukijalta – jotain, toivon, että näet arvon kotimaisten tuotteiden ostamisesta paikallisilta pienyrittäjiltä. Vaikka isommat kaupat saattavat myydä kohotuskoreja halvemmalla, tuotteen eettisyys ja kestävä kehitys ovat hintaakin tärkeämpiä arvoja.
Eettisyyden lisäksi käsityöläisten tuotteet ovat korkealaatuisempia ja kestävät aikaa. Jokaisen käsityön takana on käsityöläinen ja hänen ammattitaitonsa. Jokainen kori on punottu huolella. Suoraan käsityöläiseltä ostaminen on myös valtava apu tuotteen tekijälle – siis meille käsitöitä tekeville yksityisyrittäjille.
Pandemian aikana punoin yhteensä yli 500 leivän kohotuskoria. Toivon, että asiakkaani nauttivat niiden käytöstä yhtä paljon kuin minä rakastin niiden tekemistä.
Tutustu Markun työhön ja tuotteisiin Markun Facebook -sivuilla.
