Perheessäni on yrittäjiä ja palo yrittäjyyteen on ollut aina vahva, eikä se sammunut, vaikka ajauduin ensimmäisessä yrityksessäni konkurssiin. Opiskelin Lontoossa taiteen kandidaatiksi vaatesuunnittelusta ja Suomeen palattuani vielä mallimestariksi. Pian sen jälkeen toteutin pitkäaikaisen unelmani ja perustin oman neuleyrityksen, jonka kanssa talous osoittautui haastavaksi. Se laukaisi kovan stressin terveysongelmineen ja lopulta päätin, ettei yrityksen jatkaminen ollut kaiken arvoista. Ajattelin, että raha-asiat ovat toisarvoisia, mutta järkeäni ja terveyttäni en voi menettää.
Maksoin neljä vuotta yrityksen velkoja pois palkkatyössä ja sain samalla taloudellisen ja henkisen palautumisajan. Vaikka nautin kovasti työstäni, tiesin, ettei se tulisi minulle riittämään. Olin päässyt yrittäjyyden makuun ja minulle oli selkeää, että sitä haluan jatkossakin: tehdä päätökset itse, luottaa omaan intuitioon ja tehdä omannäköistä jälkeä, omilla arvoilla.
Maksoin neljä vuotta yrityksen velkoja pois palkkatyössä ja sain samalla taloudellisen ja henkisen palautumisajan.
Rovaniemeläissyntyisenä Lappiin paluu oli hautunut pitkään mielessä ja muutin viisi vuotta sitten Äkäslompoloon. Jatkoin edelleen palkkatyössä, mutta pyörittelin jatkuvasti mielessäni, mikä se oma yritys tulisi tarkalleen olemaan. Sopivan toimitilan löydyttyä palaset loksahtivat kohdalleen ja perustin vuonna 2019 oman liikkeen, Alava Shopin.
Liiketoimintasuunnitelmani on hyvin tuore ja konsepti sellainen, että tietyn rangan ympärillä pystyy tarvittaessa laajentamaan ja muokkaamaan toimintaa nopeasti. Nuoren yrityksen ketteryys on osoittautunut eduksi, kuten vaikka nyt koronatilanteessa. Konkurssin myötä kehitin itselleni työkaluja, joiden avulla olen koko ajan kartalla yrityksen taloudesta, pystyn ennakoimaan, luovimaan epävarmoinakin aikoina ja säilyttämään mielenrauhan. Vaikka nykyäänkin on toisinaan stressiä, se ei ole ollenkaan samanlaista pelottavaa tyhjän päälle jäämisen fiilistä.
Koen, että taitava yrittäjä osaa käyttää työaikansa fiksusti ja kohdistaa paukut oikeisiin toimiin.
Itselleni tärkeä oppitunti on ollut sisäistää, ettei minun tarvitse tehdä töitä 24/7 ollakseni hyvä yrittäjä. Se malli, että reippaat ja menestyvät yrittäjät toimivat näin, on mielestäni vanhentunut, eikä lisää hyvinvointia. Koen, että taitava yrittäjä osaa käyttää työaikansa fiksusti ja kohdistaa paukut oikeisiin toimiin. Jos kaikki suunniteltu ei ole valmista työpäivän päätteeksi, se ei todennäköisesti kaada venettä.