#IStartedThis

Kun lapsena ystäväkirjoissa kysyttiin toiveammattia, vastaukseni oli "Yrittäjä".

Jenna Venäläinen

Pikku Gubbe Music Club, perustaja

 

 

 

Jenna Venäläinen

Olen Jenna Venäläinen, Pikku Gubbe Musiikkikerhon perustaja Helsingistä. Yrityksen tavoitteena on, että lapsille syntyy utelias ja peloton suhde taiteeseen, erityisesti musiikin näkökulmasta. Haluamme kehittää musiikinopetusta luovempaan ja kokeilevampaan suuntaan.

Tarinani menee jotakuinkin näin. Kun lapsena ystäväkirjoissa kysyttiin toiveammattia, vastaukseni oli ”Yrittäjä”. Tiesinkö silloin, mitä se tarkoittaa? No en. Tiedänkö nyt? En täysin. Toisaalta, tietääkö kukaan? Ja sehän siinä on parasta – sen voi jokainen määritellä itse.

Olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri ja työskennellyt opettajana ja toiminut toiminimellä monialaisessa tutkimusyhteisössä Kuuskulman Tapaustoimistossa. Tällä hetkellä olen töissä koulutusvientiyrityksessä Head of Video Unitina ja pedagogisena asiantuntijana. Kaikki työt, joita olen tähän asti tehnyt ovat muovanneet ajatuksiani yrittäjyydestä, omasta itsestäni ja siitä, mitä seuraavaksi.

Yrittäjänä voi tehdä työtä omalla tavalla.

Näen yrittäjyyden vapautena. Yrittäjyys mahdollistaa sen, että voi tehdä monenlaisia juttua, saa olla itse vastuussa aikatauluistaan ja projekteistaan sekä tehdä työtä omalla tavalla. Yrittäjä päättää itse, miten työtuntinsa käyttää, sillä tietää panostavansa työhönsä täysillä. Tiedostan yrittäjyyteen liittyvät riskit, hallinnolliset tehtävät sekä epävarmuuden, mutta vapaus ja mahdollisuus olla täysin vastuussa omasta tekemisestä ovat sen väärti.

Yrittäjänä saa tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka jakavat saman intohimon. Perustamme musiikkipedagogiystäväni kanssa Pikku Gubben Musiikkikerhon 3- 6-vuotiaille lapsille.Tässä projektissa kulminoituu jollain tapaa myös ajatukseni yrittäjyydestä: asioita ei tarvitse tehdä samalla tavalla kuin on aina tehty vaan luovuus kukoistaa, kun pääsee kokeilemaan omaa tyyliään!

Yrittäjänä saa tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka jakavat saman intohimon.

Yrittäjä on aina töissä, mutta yrittäjä on myös aina vapaa. Kun vastuu ja päätökset ovat omia, on myös näkökulma työhön eri. Näen mahdollisena, että laskutan kaikki projektini oman yrityksen kautta. Myös yrittäjyyden ja palkkatyön joustava yhdistäminen kiinnostaa. Yrittäjyydestä voikin räätälöidä omannäköisensä kokonaisuuden, eikä valintojen tarvitse olla koko elämän mittaisia. Yrittäjyys on luonne, mielentila ja intohimo. Ja näitä voi löytyä keneltä vaan! Täytyy vain ensin tutustua itseensä.

Jaa tämä tarina: