#IStartedThis

Jos kaikki pitää osata täydellisesti ennen kuin voi yrittää, ei tule koskaan tehtyä mitään.

Cyrus Jebraeil

Polaris Kielipalvelut Oy, perustaja ja toimitusjohtaja

Cyrus Jebraeil

Tulin 16,5 vuotta sitten Suomeen kiintiöpakolaisena ja minut sijoitettiin Tornioon. Moni muuttaa sieltä nopeasti pois, mutta viihdyin siellä hyvin. Ja viihtyisin edelleen, mutta muutimme juuri heinäkuussa Vantaalle uusien asiakaskontaktien toivossa. Koulutukseltani olen teollisuus- ja tuotantoinsinööri ja tehnyt monenlaista: olen ollut mm. Iranissa telekommunikaatioyhtiössä ja notaarina sekä Suomessa SPR:llä pakolaisohjaajana ja eräänlaisena joka paikan höylänä.

Työsopimukseni irtisanottiin edellisessä työpaikassa tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Meillä oli vasta vuoden vanha lapsi, autovelka ja asuntolaina, joten koulunpenkille palaaminen ei ollut vaihtoehto. Edellisessä työssäni mm. tulkkasin ja käänsin sekä koordinoin muiden tarvitsemia tulkkauksia ja käännöksiä. Ajattelin, että entäs jos panostaisinkin vain näihin asioihin.

Perustaessani yritykseni tuttuni soitti ja sanoi: “olet idiootti”.

Perustaessani yrityksen Tornioon vuonna 2010 tuttuni soitti Helsingistä ja sanoi: “olet idiootti.” Vastasin, että ehkä olenkin, mutta tämä on mun koti. Onhan se ihme, että perustat kielipalvelun pohjoisesta käsin – vielä kielellä, joka ei ole oma äidinkieli – ja saat sen kasvamaan. Verkoston rakentaminen sieltä käsin ei ole mikään helppo juttu. Mutta eihän tällaista yksin tehdä, vaan ympärillä on ollut aivan mahtavia ihmisiä, työntekijöitä ja tukijoita. On palkitsevaa, kun onnistut rakentamaan jotain omaa, josta koko yhteisö hyötyy.

Yrittäjänä ajanhallinta on pitkälti omissa käsissäsi. Voit päättää kesken työpäivän, että nyt lopetan ja lähden kalalle. Itsestä huolehtiminen on tärkeää. Puhu läheisille, kerro missä mennään, älä kuormitu liikaa. Yritys kaatuu ennen pitkää, jos yrittäjä itse ei ole pystyssä.

Apua löytyy aina, kun vaan uskaltaa kysyä. Jos ensimmäinen ei auta, kysy seuraavalta.

Kannattaa muistaa, että kaikkea ei tarvitse osata heti tai tehdä itse. Yrittäjän parhaita ominaisuuksia on kyky johtaa, koordinoida ja delegoida. Ja pyydä apua! Sitä löytyy aina, kun vaan uskaltaa kysyä. Jos ensimmäinen ei auta, kysy seuraavalta. Virheitä ei kannata vältellä, ne kasvattaa. Jos kaikki pitää osata täydellisesti ennen kuin voi yrittää, ei tule koskaan tehtyä mitään.

Jaa tämä tarina: