Perustin ensimmäisen yritykseni jo ennen yliopisto-opintoja. Lähdin vuonna 2015 mukaan opiskelijayrittäjyysyhteisö Aalto Entrepreneurship Societyyn (Aaltoes) tarkoituksena löytää ihmisiä, jotka innostuisivat kehittämään silloista yritystäni kanssani. Prosessissa rakastuin yhteisöön, sen ihmisiin ja ajattelutapaan. Yritykseen keskittymisen sijaan päätin lähteä Aaltoes:iin mukaan kehittämään tapoja, joilla muut kaltaiseni nuoret yrittäjät pääsisivät tehokkaammin alkuun. Tästä prosessista syntyi yrittäjyyskiihdyttämö Kiuas. Aaltoes:n ja Kiukaan kautta löysin myös omat yhtiökumppanini, ja monen projektin ja mutkan jälkeen perustimme vuonna 2019 terveysteknologiayritys, Verin.
Yrittäjyys on tuntunut minulle aina hyvin luontevalta vaihtoehdolta. Isäni on yrittäjä ja olen lapsesta saakka miltei välttänyt perinteistä työntekoa ja hankkinut lisätienestin omatoimisesti. Pelasin nuorena intohimoisesti jalkapalloa, mutta loukkaannuttuani halusin suunnata saman palon ja intensiteetin johonkin muuhun. Menetettyäni oman terveyteni, lääketieteen opiskelu tuntui luontevalta, mutta kompastuin aina siihen, että halusin jotain enemmän skaalautuvaa. Eniten minua kiinnosti lääketieteen ja teknologian kohtauspiste, ja siihen ajatukseen lopulta palasin vuonna 2018, kun aloimme konseptoida Veriä co-founderini Verneri Jäämurun kanssa.
Yrittäjyyteen kuuluu vahvasti keskeneräisyys.
Yrittäjyyteen kuuluu vahvasti keskeneräisyys. Täytyy olla sinut sen kanssa, että vaikka tuote tai palvelu on vielä raaka, sen uskaltaa tuoda markkinoille ja hakea palautetta. Tulen suomalais-nigerialaisesta perheestä, suhteellisen vaatimattomista oloista, jonka vuoksi koen olevani tietyllä tapaa etuoikeutettu yrittämään. Minulla ei ole mitään hävittävää, pystyn laittamaan kaiken likoon ilman liikoja paineita muiden odotuksista.
Ihmiset, joiden kanssa työskentelet ovat kaiken keskiössä.
Kasvuyrittäjyyspiireissä usein romantisoidaan visionäärijohtajia, jotka nukkuvat toimistolla ja elävät nuudeleilla, ns. 24/7-yrittäjyyttä. Itse uskon, että ihmiset, joiden kanssa työskentelet ovat kaiken keskiössä. Ideat ovat yhdentekeviä. Hyvällä porukalla voitte rakentaa merkittäviä tuotteita kerta toisensa jälkeen.
Lopulta et tule muistamaan elämästäsi muuta, kuin kenen kanssa jaoit ja rakensit kaiken. Viime aikoina olen oppinut, että parhaat yritykset ja kulttuurit ovat niitä, joilla on hyvä empatiakyky. Ilman sitä on todella vaikeaa rakentaa mitään todellisesti rakastettavaa.